Turisti
Pidän matkustamisesta, kukapa ei. Joskus laskeskelin, että jos olisin säästänyt kaikki reissaamiseen käyttämäni rahat viimeiseltä pariltakymmeneltä vuodelta, olisi elämä ollut paljon tylsempää.
Menneiltä matkoilta tulee useimmiten mieleen ne pienet ja oudot hetket, joihin ei etukäteen osannut varautua. Kuten tuntien sähkökatkos jouluaattona Lissabonissa ja jouluateria kynttilänvalossa parhaiden ystävien kera. Ruokana säilykkeitä suoraan purkista, koska sähköhella ei toiminut. Tai pieneen kolumbialaiseen vuoristokylään kyhätty, pärisevin aggregaatein toimiva huvipuisto viikinkilaivoineen. Tai ukkosmyrsky Medellínissä, kun taivas ja pari lentokonetta tuntui putoavan niskaan. Ikkunanpesijä Guangzhoussa kerrostalon seitsemännessä kerroksessa, turvaköysi sidottuna vyötärölle ja toinen pää kenties tuolinjalkaan. Toki erityisesti tämän surkean pandemiavuoden aikana on tullut haikailtua myös hiekkaa varpaisiin ja trooppisen lämmintä vettä.
En ole koskaan pitänyt itseäni minään erinomaisena matkakuvaajana, mutta koska tämän blogin aiheena on valokuvaus, niin tässä muutama ajatus ja pari vinkkiä siihen liittyen:
Susan Sontagilla oli kaukonäköistä sanottavaa turismin ja valokuvauksen suhteesta vuonna 1977 julkaistussa kirjassaan On Photography. Hänen mukaansa valokuvaaminen ei ainoastaan tarjoa valheellista omistusta menneistä hetkistä, vaan se myös rauhoittaa turistia ja auttaa häntä käsittelemään vieraan ja oudon ympäristön aiheuttamaa ahdistusta. Kun ympäröivän tilan saa paketoitua talteen kameran kennolle, alkaa se vaikuttaa tutummalta. Se alkaa vaikuttaa samalta kuin instagramissa tai matkaoppaan kuvissa. Ilmiötä kutsutaan todellisuudesta vieraantumiseksi ja sitä tulee välttää viimeiseen asti. On parempi jo aikaisessa vaiheessa hyväksyä, ettei matkan päällä voi aina tietää, kuinka pitäisi toimia, ja välillä paikallisten silmään saattaa näyttää vähän hoopolta. Ei se mitään haittaa. Paljon hölmömpää on siirtyä kokoaikaisesti kameran etsimen taa ulkopuolisen tarkkailijan rooliin.
Mutta jos oudon tilanteen aiheuttamaa neuvottomuutta pitää jollain helpottaa, niin onhan kamera paljon parempi vaihtoehto kuin vaikkapa perinteinen viina. Ja kuvaaminen on hauskaa, siitä ei pääse mihinkään, joten seuraavaksi ne pari vinkkiä.
Vinkki 1.
Kun olimme pikkuveljeni Emilin kanssa Kaakkois-Aasiassa, oli meillä molemmilla mukana 5 euron ja 36 kuvan kertakäyttökamerat, suunnitelmana ottaa yksi kuva per päivä. Reissun jälkeen unohdin kameran laatikkoon noin 8 vuodeksi, kunnes löysin sen erään muuton yhteydessä. Vein pahoin kärsineen filmin kehitettäväksi, ja kun viimein sain klassisen kuvat ja negatiivit sisältävän pahvikuoren käteeni, olin niin utelias sen sisällöstä, että melkein tärisin innosta. Enkä joutunut pettymään. Aika oli tehnyt tehtävänsä filmille, ja kuvissa oli aitoa menneen maailman henkeä. Kameran ohjeissa saatetaan neuvoa kehittämään kuvat esimerkiksi 2 vuoden sisällä, mutta tämä tulee jättää tylysti huomiotta! Kertakäyttökameran filmi on kuin hyvä viini: vivahteet tulevat esiin vasta vuosien säilytyksen tuloksena. Suosittelen tätä kärsivällisyyttä vaativaa metodia kaikille.
Vinkki 2.
Mielestäni kuvia ei kannata räpsiä jatkuvasti eikä edes kanniskella kameraa mukana kaiken aikaa. Se voi vieraannuttaa itse kokemuksesta, tehdä paikalliset epäluuloisiksi ja ärsyttää mahdollista matkakumppaniasi. Parempi on noteerata kuvattavat paikat ja, jos mahdollista, palata takaisin myöhemmin, mieluiten aikaisin aamulla tai myöhään iltapäivällä, kun valo on parhaimmillaan. Näin kuvistakin tulee parempia ja laatu korvaa määrän. Hätätapauksessa yllättävän, taltioimista vaativan tilanteen saa hyvin hoidettua puhelimen kameralla. Joskus on tosin upeaa tehdä pidempiäkin matkoja, joilla ainoana tavoitteena on ottaa kuvia ja nauttia kuvaamisesta. Melkein väittäisin, että nämä reissut on parempi tehdä yksin.
Vinkki 3.
Valokuvien lisäksi kannattaa ottaa myös mielikuvia. Jylhiä maisemia ja mielenkiintoisia tilanteita on hyvä pysähtyä hetkeksi katsomaan ilman häiriöitä ja painaa muistiin kuvan lisäksi muitakin yksityiskohtia, kuten tuoksut, äänet ja tuulenvire. Mielikuvaa ei valitettavasti oikein saa otettua selfie -muodossa, mutta jos haluat ystäväsi kanssa yhteiseen mielikuvaan, niin se on hyvinkin mahdollista. Aivan kuten kamerankin kanssa toimiessa, pysäytätte jonkun paikallisen, asetutte poseeraamaan halutun maiseman eteen ja pyydätte ystävällisesti “Could you please mark this moment IN YOUR MIND?” Loppuosa kannattaa sanoa erityisen painokkaasti ja jopa tiettyä aavemaisuutta äänensävyssä, koska sillä hetkellä varsinainen kuva muodostuu ja näin varmistat, että siitä tulee kirkas ja selkeä. Jos kaikki menee oikein, kantaa hän näin teistä ottamaansa mielikuvaa mukanaan kenties hautaan asti ja asia on sillä hoidettu.