Jumpologia
Omaperäiset ideat tuntuvat usein syntyvän jossain arkisen työnteon reuna-alueilla.
Elokuvatähtiä, taiteilijoita ja muita merkkihenkilöitä vuosikymmeniä kuvannut Philippe Halsman keksi 50-luvun alussa erikoisen projektin. Varsinaisten kuvausten ohessa hän pyysi kuvattavaansa hyppäämään vapaalla tyylillä suoraan ylöspäin taltioiden salamavalojen avulla hypyn lakipisteessään. Tarkoitus lienee alun alkaen ollut rentouttaa kuvattava esittämällä hänelle hupsulta vaikuttava pyyntö, mutta Halsmanin havainnoitua valmiita kuvia syntyi niistä jotain paljon enemmän: pseudotieteellinen psykologian alalaji ja yksi hauskimpia valokuvakirjoja koskaan.
Halsmanin teoria oli, että lapsuudesta saakka opeteltu tunteiden kontrolli on tehnyt ihmisten tulkitsemisesta vaikeaa. Heidän kasvoillaan on tiukassa oleva naamio. Sen taakse olisi kiinnostavaa päästä kurkistamaan, mutta kuinka se onnistuu? Mielen ammattilaiset ovat kehitelleet tähän useita metodeja, kuten hypnoosin, Rorschachin musteläikkätestin, psykoanalyysin ja monia muita. Kaikki kenties tehokkaita, mutta ainakin aikaa vieviä ja kalliita. Halsmanin lisäys tähän arsenaaliin on taloudellinen ja nopea: hyppy. Hypätessään ihminen ei kykene samaan aikaan kontrolloimaan sekä ilmeitään että kasvojen ja raajojensa lihaksia. Naamio putoaa ja todellinen minuus paljastuu. Jumpologin, joksi tätä metodia käyttävää tieteilijää kutsutaan, tehtäväksi jää kuvata hyppy, analysoida se ja vetää näkemästään pitkälle vietyjä johtopäätöksiä. Kaikki tämä on mahdollista tehdä alle kymmenessä minuutissa.
Hypyistä löytyvää symboliikkaa voi olla esimerkiksi toimettomana sivuilla lepäävät kädet, jotka kertovat kohteen yleisestä kyvyttömyydestä tai haluttomuudesta kommunikaatioon. Joskus kädet ovat levitettyinä sivuille, ikään kuin hyppääjä pyrkisi tasapainoilemaan ilmassa. Tämä kertoo toki epävarmuudesta ja uusien tilanteiden pelosta. Elämä on kuin nuorallatanssia. Yksi ylös kurkottava käsi kertoo tavallisesti tiukasta päämäärätietoisuudesta, mutta kahden käden ylös nostaminen hypyn aikana on haastavampaa tulkita. Se voi tarkoittaa, että kohde alitajuisesti haluaa kertoa kannattelevansa yksin raskasta taakka, kuten perhettä tai yritystä. Toisaalta se voi näyttää jopa pyrkimykseltä roikkua jostakin, jolloin tulkinta on luonnollisesti synkkä.
Philippe Halsmanin kirjassa Jump Book näitä hyppyjä esitellään 191 kappaletta. Joitakin niistä on myös pikaisesti käyty läpi kieli poskessa laaditussa tieteellisessä osiossa. Harmillista kyllä, kirjaa voi olla vaikea löytää. Sain omani myöhästyneenä nimipäivälahjana hyvältä ystävältäni Tuulalta. Hän puolestaan löysi sen aikanaan Kuopion kaupunginkirjaston poistohyllystä.
En tiedä saako Halsmanin metodi koskaan jalansijaa psykologian kovien ammattilaisten keskuudessa, mutta ainakin meidän keittiöpsykologien on hyvä ottaa tämä mielenkiintoinen tekniikka haltuun. Ja mikäli lähimmäisesi ovat vastahakoisia osallistumaan jumpologian tutkimuksiisi, voit muistuttaa heitä Halsmanin sanoista: jos ihmisellä on arvokkuutta, sitä ei voi menettää hyppäämällä.